keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Lahjat peittyy kääröihin...ja muuta jouluista

Täällä on ollut tänä iltana viimeisten joululahjojen hankintaa ja paketointia, aika kiva fiilis, että se homma on nyt hoidettu. Viikonlopulla haetaan kuusi ja aloitellaan pikkuhiljaa kodin "pukemista" jouluun., se onkin mukavaa puuhaa,  tykkään laittaa kotiin koristeet ja hankkia joulukukat.



Huomenna vietämme töissä jouluisia nyyttikestejä ja herkuttelemme...jokainen siis tuo jotakin jouluista syötävää ja kaikki pääsevät nauttimaan sitten pöydän antimia. Lounasruokalamme tarjoili tänään aamulla ilmaista riisipuuroa, luumukiisseliä ja glögiä, se oli oikein kiva aamu ylläri!


Toivon viikonlopuksi pakkasta, että saisi vietyä matot ulos, voi kyllä olla, että keli lauhtuu entisestään, eikä mattoja saa pakkaseen, mutta sillekään ei sitten mahda mitään,  jos niin käy.


Olisihan se kivaa,  jos saisimme tänä vuonna tänne eteläänkin lunta vähän enemmän jouluksi. Kai se niin on, että jos viettää joulua Suomessa jotenkin siihen mielikuvissa kuuluu myös lumi. Ai niin pitikin kertoa , että ainakin täällä pääkaupunki seudulla oli sitten aloitettu jo muutamissa vaateliikkeissä alennusmyynnit, eli jos mielitte ostaa lahjaksi vaatteita kannattaa käydä tekemässä hyviä jouluostoksia edulliseen hintaan. Alet alkaa näköjään joka vuosi aina vain aiemmin.


Mukavaa viikon jatkoa!